Tansanialaisen sanonnan mukaan yhteisöllisyys on voimaa – ”umoja ni nguvu”. Yksin kukaan ei ole mitään, mutta kun ihmiset yhdistävät
voimansa, he voivat saavuttaa melkein mitä tahansa. Afrikassa ihminen on yhteisönsä jäsen kehdosta hautaan, halusipa hän tai ei.

Umoja – Ykseys kertoo tarinoita yhteisön voimasta afrikkalaisen tanssin, laulun ja rummutuksen keinoin. Näytöksen koreografia on tansanialaisen ammattitanssija-muusikon Menard Mpondan, ja hänen lisäkseen lavalla nähdään 13-vuotista taivaltaan juhlivan Cheza Ngoma ry:n tanssijat. Koreografia koostuu perinteisistä tansanialaisista tansseista ja Mpondan omista koreografioista.

Perinteisten afrikkalaisten tanssien kertomat tarinat ovat hyvin inhimillisiä. Monet tansseista opitaan initiaatioleireillä, jolloin ne kertovat aikuiseksi kasvamisesta ja vahvasta yhteisön jäseneksi tulemisen tunteesta. Toiset tansseista syntyvät paahteisilla pelloilla viljelystöiden lomassa tai siinä surun ja pelon hetkessä, kun kylän miehet lähtevät sotaan. Yhteistä on kuitenkin aina se, että musiikki ja tanssi antavat yhteisölle voimaa.

Näytöstä säestävät djembe- ja ngoma-rumpuryhmä, erilaiset afrikkalaiset rytmisoittimet ja tanssijoiden oma laulu. Lavalla vuorottelevat kokeneet tanssinharrastajat ja alkeisryhmäläiset. Afrikkalaiseen tapaan näytöksen lopuksi lavalle kutsutaan myös halukkaat yleisön joukosta laulamaan ja tanssimaan.


Umoja nähtiin Tampereen Hällä-näyttämöllä 14.5.2010 ja Helsingissä Kanneltalossa 11.9.2010.

Esitystä tukivat Pirkanmaan Taidetoimikunta ja Sisä-Suomen Tanssin Aluekeskus.