Afrikkalainen nainen elää ja tanssii on tamperelaisen afrikkalaisen tanssin ja musiikin yhdistyksen Cheza Ngoman tiedotushanke, jonka päärahoittaja on ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto. Hankkeen tavoitteena on herättää mielenkiintoa ja jakaa tietoa afrikkalaisen naisen asemasta tanssin ja musiikin keinoin.

Cheza Ngoma on kutsunut hankkeeseen liittyen gambialaisen Yololi-tanssiryhmän kuukauden kiertueelle Suomeen. Yololi esiintyy kiertueellaan sekä yksin että Cheza Ngoman kanssa.

Molemmat ryhmät ovat koostaneet viimeisen vuoden aikana vetäjiensä gambialaisen Ismaila Samboun ja tansanialaisen Menard Mpondan johdolla koreografiat, joiden teemana on afrikkalainen naiseus. Tuloksena on ainutlaatuinen yhdistelmä itä- ja länsiafrikkalaista tanssi- ja musiikkiperinnettä.

Esiintymisten lisäksi Yololi vetää rumpu- ja tanssityöpajoja eri paikkakunnilla.

Yololi sekä tansanialaisia tansseja tanssiva Cheza Ngoma koostivat kumpikin vuoden ajan vetäjiensä Ismaila Samboun ja Menard Mpondan johdolla koreografiat, joiden teemana oli afrikkalainen naiseus. Heinäkuun toisen viikon aikana ryhmät yhdistivät koreografiansa. Tuloksena oli ainutlaatuinen yhdistelmä itä- ja länsiafrikkalaista tanssi- ja musiikkikulttuuria. Produktion ensiesitys oli kaksipäiväisessä Fest Afrika -tapahtumassa.

Cheza Ngoma

Cheza Ngoma on mukana liki kaikissa Afrikkalainen nainen elää ja tanssii -kiertueen esiintymisissä. Cheza Ngoman osuus on yhdistelmä perinteisiä tansanialaisia tansseja (Masewe) ja tanssinopettaja-koreografi Menard Mpondan omia koreografioita (Swinging, Clapper ja Sesema malundi) sekä rummutusta ja laulua.

Tanssit ja laulut kertovat perheen arkielämän kamppailusta, lapsen kasvattamisen ja äitinä olemisen vaikeudesta sekä raskaista kotitöistä. Jua eli aurinko tuo onnellisen lopun: vaikeista asioista on aina olemassa tie ulos.

Perinteinen tansanialainen tanssi Masewe koostuu neljästä osasta: Kutema ninkuni, Mingokwa, Mbawalajila ja Binti ali. Osien välissä Manju eli jokeri kertoo tarinoita päivän arkisista sattumuksista, joita tanssijat ilmentävät. Mitä tapahtui naisten puidenhakumatkalla metsässä? Entä miten selvitään, kun sato on pilalla?

Kokoonpano:

Tanssinopettaja ja koreografi: Menard Mponda

Tanssijat: Jenni Dorff, Anne Kohtala, Susanna Lampikoski, Anita Lintula, Minna Mustakangas, Marita Ratia, Jonna Soli, Terhi Tillonen ja Suvi Volanen

Rumpalit: Tuomas Korhonen, Menard Mponda, Aliko Mwakanjuki, Aleksi Nuutila, Tiina Pöyhönen, Helka Sipari, Ephata Sozigwa ja Saara Suurla.

Yololi

Yololi on gambialainen kymmenen tanssijan ja rumpalin ryhmä, jonka ohjelmisto koostuu perinteisistä länsiafrikkalaisista tansseista, rytmeistä ja lauluista.

Ryhmäläiset ovat tanssin ja musiikin ammattilaisia ja työskennelleet useissa eri kokoonpanoissa, muun muassa paikallisesti arvostetussa, 30 vuotta toimineessa Kura Chow -ryhmässä.

Osa ryhmäläisistä on ollut aikaisemmin kiertueella Ranskassa, Sveitsissä ja Ruotsissa. Suomessa Yololi vierailee nyt ensimmäistä kertaa.

Yololi tanssii viidentoista eri etnisen ryhmän perinteisiä tansseja. Ryhmän tanssijat ja rumpalit itse kuuluvat Jola-heimoon, johon ryhmän nimikin viittaa. Jolat ovat tavallisimmin ammatiltaan juuri rumpaleita, tanssijoita tai esiintyviä taiteilijoita, taikka sotilaita, vartijoita tai poliiseja. Vastaavasti esimerkiksi mandinkat ovat maanviljelijöitä.

Kokoonpano: ryhmän vetäjä, opettaja, koreografi, rumpali ja tanssija Mr Ismaila Sambou, rumpali Mr Joseph W.R. Conteh, rumpali Mr Abdoulie Njie, rumpali Mr Modou Manneh, tanssija Mr Abdou Bojang, tanssija Mr Adama Colley, tanssija Ms Bintou Sajo, tanssija Ms Sainabou Sambou, tanssija Ms Binta Badjie ja tanssija Ms Rakie Janha.

Esimerkkejä Yololin esittämistä tansseista:

Jambadong: nuorten miesten ympärileikkausseremonian jälkeen tanssittava mieheksitulon juhlatanssi (Mandinka-heimo).

Kulungdong: lääkkeenvalmistustanssi entisiltä ajoilta, jolloin ei ollut sairaaloita eikä lääkäreitä ja ”tietäjämiehet” keräsivät metsästä yrttejä ja valmistivat niistä lääkkeitä (Sarahule-heimo).

Talasaa: tulitanssi, jossa tanssitaan tulikeppien kanssa ja niellään tulta (Susu-heimo).

Sofora: riemutanssi, jota tanssitaan esimerkiksi vierailevalle presidentille tai kuninkaalle, sofora tarkoittaa yhtenäisyyttä (Jola-heimo).

Casa: viinintekotanssi, jota Senegalissa asuvat jolat tanssivat metsässä kerätessään aineksia palmuviiniä varten (Jola-heimo).

Tiriba: riemu- ja ylistystanssi, jota tanssitaan kylän johtajalle hänen palatessaan kotiin (Susu-heimo).

Mukana ohjelmassa on myös Mamapara-asu, eli lähes kolmemetrinen naamio, jonka kantaja kävelee puujaloilla.

Yololin kiertueohjelma:

14.7. Fest Afrika, Yololi ja Cheza Ngoma, Tampere
15.7. Fest Afrika, Yololi ja Cheza Ngoma, Tampere
17.7. Workshop, Turku
18.7. Workshop, tanssi klo 12-14, rummutus klo 16-18, Turku
19.7. Workshop, tanssi klo 17-20, Ratina, Tampere
20.7. Workshop, tanssi klo 17-20, Ratina, Tampere
21.7. Workshop, rummutus klo 17-20, Ratina, Tampere
22.7. Workshop, rummutus klo 17-20, Ratina, Tampere
23.7. Esitys Särkänniemi klo 14-14.30, Tampere
24.7. Esitys Espa klo 10.30-11.30, Yololi ja Cheza Ngoma, Helsinki
26.7. Workshop, rummutus, Jyväskylä
27.7. Workshop, rummutus, Jyväskylä
28.7. The Gambian night, esitys Klubi, Yololi ja Cheza Ngoma, Tampere
31.7. Faces-festivaalit, esitys, Yololi ja Cheza Ngoma, Karjaa
1.8. Workshop, rummutus klo 17.30-18.30, tanssi klo 18.30-20.30, Helsinki
2.8. Workshop, rummutus klo 17.30-18.30, tanssi klo 18.30-20.30, Helsinki
3.8. Esitys ja lähtöjuhla Caisa, Yololi ja Cheza Ngoma, Helsinki

HUOM! Kiertue peruttu 31.7. alkaen!

Tukijat

Päärahoittaja: ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto, muut tukijat: Viking Line, Moro!-projekti, TAKK, Nerox, Tjäreborg, Punnitse ja Säästä, Kehitysmaayhdistys Indigo, Sammon Väri ja Tapetti


Anita Lintula: ”Rumpu voittaa päänsäryn” – lehdessä Kumppani 4/2004.