Afrikkalaisen tanssin ja kulttuurin yhdistys Cheza Ngoma ry on ehtinyt 10 vuoden ikään. Yhdistys juhlistaa virstanpylvästä tanssiteoksella Zamani – Päivä Afrikassa.
Teos nähdään Hällä-näyttämöllä Tampereella (Hämeenkatu 25) lauantaina 9. kesäkuuta 2007 klo 19. Kesto n. 2 h, sis. väliajan.
Samana päivänä ennen esitystä järjestetään tanssityöpaja afrikkalaisesta tanssista kiinnostuneille Hällä-näyttämöllä klo 16-17.30. Opettajana Menard Mponda.
Teoskuvaus:
Zamani – Päivä Afrikassa kertoo nimensä mukaisesti yhden päivän tarinan Afrikassa auringonnoususta yön viimeisiin tunteihin. Päivään mahtuu niin arkea kuin juhlaa, iloja ja suruja. Päivän tapahtumat kertovat samalla tarinaa afrikkalaisen ihmisen elämästä syntymästä kuolemaan. Kun afrikkalainen syntyy, kasvaa aikuiseksi, menee naimisiin, tekee peltotöitään tai kuolee, elämässä kulkevat rinnalla aina vahvasti laulu ja tanssi. Musiikkia on mahdoton erottaa afrikkalaisesta, niin syvälle se on häneen jo äidinmaidossa juurtunut.
Juhlavuoden tanssiteos on läpileikkaus ryhmän tansseista ja teemoista vuosien varrelta sekä suunnanjulistus siitä, mitä seuraavaksi tuleman pitää. Uutta on nyt suomalaisen ja afrikkalaisen taideperinteen yhdistäminen. Yleisö saa kokea, miten perinteiset suomalaiset kansanlaulut istuvat perinteisten tansanialaisten tanssien rytmeihin. Kahdella yhtäkkiä ajatellen täysin erilaisella musiikkiperinteellä on yllättäviä yhtymäkohtia!
Pintapuolisesta vieraudestaan huolimatta myös perinteisten afrikkalaisten tanssien kertomat tarinat ovat hyvin yleisinhimillisiä. Zamanissa nähdään, kuinka elämä on välillä yhtä taistelua jokapäiväisen elannon turvaamiseksi; polttopuiden hakua ja raskaita peltotöitä. Toisaalta musiikki antaa voimaa työhön ja illalla voidaan juhlia onnistunutta satoa. Myös kylän aikuistuvat nuoret pääsevät näyttämään parhaita taitojaan; tytöt keimailevat ja pojat pullistelevat minkä taitavat.
Tanssiteos on Cheza Ngoman johtohahmon, tanssija-koreografi-muusikko Menard Mpondan käsialaa. Koreografia koostuu perinteisistä tansanialaisista tansseista ja Mpondan omista koreografioista. Tampereella asuva tansanialainen Mponda on toiminut yhdistyksen tanssinopettajana alusta pitäen. Teosta säestävät djembe- ja ngoma-rumpuryhmä, erilaiset afrikkalaiset rytmisoittimet ja tanssijoiden oma laulu – ja viivähtääpä estradilla nokkahuilukin. Tanssijat ovat kokeneita harrastajia.
Afrikkalaiseen tapaan teoksen lopuksi lavalle kutsutaan myös halukkaat yleisön joukosta laulamaan ja tanssimaan. Varsinainen työpaja afrikkalaisesta tanssista kiinnostuneille järjestetään ennen esitystä.
Liput:
Aikuiset: 12/10 e (opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät)
Lapset: 7-16 v 6 e, alle 7 v ilmaiseksi
Workshop: 10 e
Näytös + workshop: 15 e
Lisätietoa:
Miimi Tanninen (pj) 040-849 3938
Menard Mponda 041-4814120
Tervetuloa juhlimaan kanssamme!