Olen Piia Seppälä ja toimin Cheza Ngoman puheenjohtajana vuosina 2013-2015. Hallituksessa olin 2009-2017, joten yhdistyksen hommat ehtivät tulla tutuksi.
Puheenjohtajan ollessani tehtiin Cheza Ngomalle uudet nettisivut ja kokeiltiin uusia ryhmiä. Vuosi 2013 oli puuhakasta aikaa! Esiintyvä ryhmä kuvasi ndombolo-videon ja Cheza Ngoman promovideon, vietettiin 15-vuotisjuhlia ja samana vuonna järjestettiin myös ensimmäisen kerran ravintolapäivänä tansanialainen Rafiki-ravintola, jonka ruoka myytiin ennätysajassa loppuun. Vuonna 2014 esintyvä ryhmä treenaili hullunhauskaa safariteemaista ndombolo-tanssia ja sen kanssa esiinnyttiinkin mm. Klubilla ja muissa yökerhoissa. Vuonna 2015 Cheza Ngomalla oli kolme tanssiryhmää; perinteinen afrikkalainen tanssi, azonto ja ndombolo ryhmät. Tämän lisäksi myös ngoma-rumpuryhmäläiset harjoittelivat viikoittain. Kokeilussa olivat myös AfroJam (nuorille), BabyAfro ja Perheafro. Esiintyvä ryhmä harjoitteli tiiviisti Menardin Sibelius Akatemian lopputyötä, The Rise of the Queens esitystä varten, joka nähtiin ensimmäisen kerran Helsingin musiikkitalolla ja esitettiin sittemmin useasti Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Islannissa. Tämän lisäksi osa esiintyvästä ryhmästä esiintyi Kaveri Special bändin kanssa kesällä Valtteri Festivaaleilla ja Pori Jazzeilla.
Itselleni afrotanssi oli aluksi mukava liikuntamuoto, kun aloitin afrotanssin vuonna 2009. Tanssitunneilla tuli aina tosi hyvä mieli ja Menardin hassut harjoitukset naurattivat vielä seuraavanakin päivänä. Parin-kolmen vuoden alkeistunneilla käymisen jälkeen uskaltauduin esiintyvän ryhmän treeneihin ja huomasin kuinka hauskaa oli tanssia porukassa, jolla oli taitoa ja hauska yhdessä tekemisen meininkiä! Ensimmäisen kerran kipusin lavalle, kun Kariakoo esitys pidettiin kesäkuussa 2009. Se oli huippujännittävää ja siitä sain kipinän, että esiintyminen on kivaa! Hurahdin lopulta afrikkalaiseen kulttuuriin niin ”pahasti” että lähdin vapaaehtoistyöhön Tansaniaan vuonna 2013, jossa myös tanssin paikallisen Kilimanjaro Wizard Arts Groupin kanssa. He antoivat minulle afrikkanimeksi Nzila, jota kannan edelleen ylpeydellä. Seuraavana vuonna, 2014, palasin Tansaniaan kuukaudeksi ja kävimme esiintymässä Bagamoyon tanssifestareilla Kilimanjaro Wizardsien kanssa. Tuo esiintyminen oli kaikkein isoin itsensä ylittäminen! Täpötäysi katsomo (ehkä 2000 katsojaa?) ja olin ainut valkoihoinen tanssiryhmässä ja itseasiassa koko viikon aikana lavalla tanssinut mzungu (valkoihoinen)! Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy, mietin. Hauskaa oli ja sain kateellisia kommentteja Cheza Ngomalaisilta, kun aika ex tempore lähdin reissuun. Vuonna 2018 vihdoin pääsimme Cheza Ngoman kanssa käymään Bagamoyossa ja matka oli todella mielenkiintoinen, antoisa ja tunteiden täyteinen! Nyt voin sanoa, että tämä ei ole enää harrastus, vaan ”afrikkameininki” on pikemminkin elämäntapa ja Cheza Ngomalaiset ovat yhtä suurta perhettä minulle <3
Terveisin, Piia Nzila Seppälä #chezangoma #20yearsanniversary #chezangoma20v